lauantai 12. helmikuuta 2011

Matkailu...

Varmaan kaikki matkustavaiset tuo tuliaisia tutuilleen ja joitain matkamuistoja itselleen, niin mekin.

Keskimmäinen ei ole Goalta vaan suoraan PartyLiteltä ;)
 Kerrotaan, että Intiassa syntyi kaksi suurta maailmanuskontoa, buddhalaisuus ja hindulaisuus. Hindulaisuus uskontona on erittäin moninainen, jotka kaikki poikkeavat toisistaan erilaisin rituaalein ja kirjoituksin. Hindulaisuudessa on monia jumalia ja se onkin matkamuistopuolella varsinainen "aarreaitta". Jokaisella matkalla näkee jotain sellaista, mitä ei ennen ole nähnyt.

Ensimmäiseltä matkalta tuotu muisto on historialtaan erikoinen. Se löytyi Miramar- beachin rantahiekasta. Toimme sen hotellille ja putsattiin se. Laitettiin se lipaston päälle "vartioimaan". 
Meille tuli räätäli sovituskäynnille ja kun he näkivät tämän patsaan, kiinnostuivat siitä valtavasti ja kyselivät sen alkuperää. Kerrottiin löytöpaikasta ja he alkoivat tutkimaan sitä oikeen kunnolla. Olivat halukkaita ottamaan sen itselleen, jollemme veisi sitä kotiin. No, eihän me siitä luovuttu.

Norsun pää, ihmisen vartalo ja neljä kättä. Kahdessa kädessä on lootuksenkukka. Kukan sanotaan symboloivan maan rikkautta, hedelmällisyyttä ja kauneutta.
Kerrotaan myös , että norsupäinen poika Ganesa on Sivan ja Parvatin jälkeläinen, uusien alkujen herra, kynnysten vartija ja kirjuri. Ganesan palvelija taas on pikkuinen hiiri, joka sekin on useissa patsaissa.



Tämä me tuotiin viimeiseltä reisulta, ihan vaan ostettuna, niikuin muutkin mitä "temppelipöydältä" löytyy.

Intialaiseen kaupankäyntiin kuuluu voimakkaasti tinkaaminen. Kun hinnasta on käyty pitkä neuvottelu ja molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä, on saavutettu hyvät kaupat... sanotaan...

Tinkaaminen on melko raskasta suomalaiseen kulttuuriin tottuneelle. Alussa se oli jopa hauskaa, mutta kun alkoi oppia oikean hintapolitiikan, tinkaamisesta meni ilo. Jotkut kaupustelija pyysi alkuun tähtitieteellisiä hintoja kun todellinen hinta oli minimaallinen. Ei voinu tehdä vastatarjousta kun lähtö oli aivan järkyttävä. 

Ajankulua se turisteille Goalla on... toi kaupustelijoiden kanssa vääntäminen.

jatkuu......

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti